VIISI TAPAA KÄYTTÄÄ MEDITOINTIA

 

Joku saattaa pohtia, mitä hyötyä meditoinnista oikein on. Puolankalainen pessimisti kysyisi, mitä se hyvejää upota ihteensä. Hänelle voisi vastata, että hyvejääpä hyvinkin, sillä ohjatusta meditaatiosta on moneksi! Tässä tekstissä paneudutaan hieman tarkemmin viiteen tapaan käyttää meditointia.

1. MEDITOINTI TARJOAA MIKROTAUON 

Meditointi tarjoaa mainion keinon viettää tuiki tarpeellisia mikrotaukoja päivän aikana. Viidestä kymmeneen minuuttia riittää vallan mainiosti katkaisemaan ikisuorittajan stressikierteen ja virkistämään mieltä. Kuten aiemmassa blogitekstissäni kirjoitin, luontaisen stressireaktiomme olisi tarkoitus kestää vain lyhyen ajan kerrallaan, sitten sen olisi tarkoitus laantua ja stressitason palata normaaliksi. Hektisessä länsimaisessa elämässä näin ei aina käy, vaan stressireaktio pysyy päällä jatkuvasti, stressi pitkittyy ja sitä kautta se voi johtaa moniin erilaisiin terveysongelmiin.

Mikrotauko ohjatun meditaation parissa tarkoittaa sitä, että rauhoitut sopivalla hetkellä paikoillesi kuuntelemaan lyhyttä rauhoittavaa ohjausta, joka rentouttaa kehosi ja mielesi. Mikrotauko katkaisee päivän, auttaa selkiyttämään ajatuksia ja saa sinut unohtamaan kiireen. Voit aloittaa uuden tehtävän parissa puhtaalta pöydältä.

Mitä jos ottaisit heti huomenna ohjelmaasi kaksi työpäivän aikana tehtävää mikrotaukoa? Voit hyödyntää niissä täältä löytyvää tallennetta. Kuuntele tallenne esimerkiksi ennen lounaalle siirtymistä tai iltapäivän kahvitauon aikaan ja nauti hyvästä työvireestä työpäivän loppuun saakka! Todennäköisesti tunnet itsesi virkeämmäksi myös illalla työpäivän jälkeen.

 

2. OHJATTU MEDITAATIO TURVAA HYVÄT YÖUNET

Yllättävän moni kärsii uniongelmista. Stressi on yksi suurimmista uniongelmien syistä ikäryhmästä riippumatta. Kun stressi jää niin sanotusti päälle eli pitkittyy, keholla ja mielellä on hankalaa rauhoittua iltaisin. Lisäksi meillä ikisuorittajilla on monesti tapana painaa koko päivä tukka putkella menemään, niin että kun illalla pitäisi rauhoittua lepoon, ajatukset pyörivät loputonta kehää ja keho käy ylikierroksilla.

Illalla olisi erittäin hyvä tehdä hieman pidempi, 20–30 minuutin ohjattu meditaatio hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa. Myös lyhyempi, noin 10 minuutin meditaatio on erittäin paljon parempi kuin ei mitään. Jos menet normaalisti nukkumaan kello 22, olisi kahdeksan aikaan hyvä alkaa rahoittaa kehoa ja mieltä lepoa varten. Kun uppoudut silloin kuuntelemaan rauhoittavaa ja rentouttavaa ohjattua meditaatiota, pääset laskeutumaan paremmin lepoon siinä vaiheessa, kun on aika siirtyä vällyjen väliin.

Ohjatussa meditaatiossa päivän aikana kertynyt stressi pääsee purkautumaan ja keho ja mieli saavat viestin siitä, että on aika rauhoittua ja että on turvallista levähtää ja antaa kehon ja mielen palautua. Kun olet päässyt jo valmiiksi rauhoittuneeseen ja rentoutuneeseen tilaan, unta ei tarvitse odotella kauaa.

3. OHJATTU MEDITAATIO LISÄÄ LUOVUUTTA

Me kaikki olemme luovia. Se ei tarkoita sitä, että me kaikki olisimme taiteilijoita. Luovuus on sitä, missä me kukin olemme hyviä, mitä me kukin tykkäämme tehdä. Luovuus on myös arkisten ongelmien ratkomista vaivattomasti, lomakkeiden täyttämistä tuskastumatta, töiden ja arjen askareiden rullaamista kuin itsestään. Silloin kun lenkki kulkee, kehon fyysinen luovuus virtaa eheänä.

Stressi tukahduttaa luovuuden virtaa. Taiteilijan runosuoni ei pulppua, eikä meillä tavan tallaajilla tunnu sujuvan mikään. Tarvomme tahmeasti eteenpäin, askel on raskas eikä ajatus kulje. Ongelmat eivät tunnu ratkeavan vaan aiheuttavan vain uusia ongelmia. Tekemättömiä töitä näyttää olevan loputtomiin, eikä niistä ensimmäiseenkään huvita tarttua. Työt pitäisi saada sujumaan, mutta kun ei millään sytytä.

Älä jää haukottelemaan ja nojailemaan kyynärpäihisi! Jos asiat eivät etene, on aika kuunnella ohjattu meditaatio, joilla saadaan sisäinen luovuutesi virtaamaan. Luovuutta lisäävissä meditaatioissa lasketaan stressitasoja ja poistetaan alitajuisia tukoksia luovuuden tieltä. Luovuus kumpuaa alavatsan energiakeskuksesta, ja luovan ajatuksen toteutuksesta huolehtii palleassa sijaitseva voimakeskus, joten tukosten poistaminen näiltä alueilta ja energian keskittäminen niille edesauttaa uuden luomista ja luovuuden virtaa.

 

4. OHJATTU MEDITAATIO TUNNETYÖKALUNA

Olemme mestareita hautaamaan vaikeita tunteita kehoomme. Nykypäivänä tämä ongelma aletaan onneksi tiedostaa yhä laajemmin, ja monia erilaisia tunnetyökaluja vaikeiden tunteiden purkamiseen on olemassa. Ohjattu meditaatio on yksi tällaisista työkaluista. Ohjatun meditaation tarinassa jutellaan alitajunnalle, jossa tunteet piilottelevat. Alitajunta purkaa sitten tunteita sitä mukaan kun sinä olet valmis päästämään niistä irti.

Tunteiden purkaminen on tärkeää siksi, että meihin kasautuessaan ne alkavat aiheuttaa ongelmia. Ne paitsi saavat meidät tekemään samat virheet yhä uudelleen pitämällä yllä haitallisia toimintamalleja ja uskomuksia, ne voivat myös aiheuttaa fyysisiä oireita, jopa vakaviakin.

Ohjatussa meditaatiossa voit uppoutua sisimpääsi ja antaa vaikeiden tunteiden nousta turvallisesti esille. Voit luottaa siihen, että alitajuntasi päästää purkautumaan ulos vain sen, mistä olet valmis päästämään irti. Tunteita ei tarvitse erityisesti työstää, ne täytyy vain tuntea – toisin sanoen tunne-energian on annettava nousta, ja sitten sen voi antaa mennä. 

5. OHJATTU MEDITAATIO HENKISEN KEHITYKSEN JA ITSETUNTEMUKSEN TYÖKALUNA

Ohjattu meditaatio sopii erinomaisesti itsetuntemuksen parantamiseen ja henkisen kehityksen apukeinoksi. Parempi itsetuntemus lisää henkistä hyvinvointia, sillä ymmärrät paremmin, miksi toimit tietyssä tilanteessa niin kuin toimit. Opit suhtautumaan myötätuntoisesti itseesi, olemaan itsellesi armollisempi.

Jos haluat lähteä henkisen kehityksen polulle ja löytää elämällesi syvempää merkitystä, ohjattu meditaatio tarjoaa sinulle apukeinon olla paremmassa yhteydessä sisimpääsi. Ohjatussa meditaatiossa pääset sydäntietoisuuden tilaan, josta käsin voit tarkastella elämääsi rakkaudella ja ymmärryksellä. Löydät ehkä intuitiivisia neuvoja elämässä edessä oleviin valintatilanteisiin tai ymmärrät haasteiden taustalla olevan tarkoituksen – sen, miksi asiat ovat menneet elämässäsi niin kuin ne ovat menneet, vaikka itse olisit jossain kohti ehkä toivonut niiden menevän toisin.

Henkisen kehitykseen ja itsetuntemukseen tarkoitetut meditaatiot ovat syvällisempiä ja pidempiä kuin arkiset, pelkkään stressin purkamiseen ja rentoutumiseen tarkoitetut meditaatiot. Niissä jätetään tarkoituksellisesti runsaasti aikaa sisimmästä nousevien tuntojen pohdiskelulle.

 

Ohjatuista meditaatioista on siis moneksi! Olosijalta löytyy meditaatiotallenteita kaikkiin tarpeisiin. Sopisiko sinulle Suorittajan selviytymispaketti tai Syväsukellus sisimpään? Tutustu Olosijan tarjontaan täällä!