Mistä energiahoidossa käytettävä energia tulee?
Moni varmasti pohtii, mistä energiahoidossa käytettävä energia tulee, mistä hoitaja sen oikein ottaa? Ilmassa leijuu myös kysymys siitä, onko tuo energia varmasti hyvää.
Energiahoitokoulutuksissa opetetaan useimmiten, että energia tulee alkulähteestä. Kerron tässä blogitekstissäni, mitä se minun mielestäni tarkoittaa.
MISTÄ ENERGIA TULEE, KUN SE TULEE ALKULÄHTEESTÄ?
Usein energian sanotaan olevan peräisin alkulähteestä. Tuota lähdettä ei yleensä määritellä sen tarkemmin. Joissakin energiahoitomuodoissa energian alkulähteenä mainitaan aurinko, luomakuntamme elämänlähde. Minä ajattelen tuon alkulähteen tarkoittavan maailmankaikkeuden alkulähdettä – sitä jotain, mistä maailmankaikkeus on saanut alkunsa.
Kvanttifysiikka kertoo näet koko maailmankaikkeuden muodostuvan eri taajuuksilla värähtelevistä pienen pienistä hiukkasista. Nopeammin värähtelevät hiukkaset muodostavat hienovaraisemman aineksen, hitaammin värähtelevät hiukkaset tiheämmän aineksen.
Esimerkiksi fyysinen kehomme värähtelee hitaasti, mikä tekee siitä fyysisillä aisteillamme erottuvaa materiaa, mutta fyysistä kehoamme ympäröivä energiakeho värähtelee jo sen verran nopeammin, että sen erottaminen on vaikeampaa. Sinäkin saatat kyllä osata aistia sen: oletko koskaan ”tuntenut”, että joku saapuu huoneeseen, ilman että olet kuullut tai nähnyt hänen tulevan? Se on yksi esimerkki siitä, että pystymme aistimaan toisten ihmisten läsnäolon myös muutoin kuin näkö- ja kuuloaistilla tai fyysisen tuntoaistin kautta.
Yksinkertaisesti sanottuna ajattelen siis, että energiahoidossa välitettävä energia on hyvin nopeaa hiukkasten värähtelyä, joka on saanut alkunsa jossain siellä kaukana alkulähteellään, josta koko maailmankaikkeus on peräisin.
MEISSÄ JOKAISESSA KIERTÄÄ SAMAA ENERGIAA KUIN MAAILMANKAIKKEUDESSA
Klassinen kiinalainen lääketiede tarjoaa mielestäni hyvän selityksen kehossamme kiertävälle energialle. Sen mukaan kehossamme kiertää elämänenergia nimeltä qi (chi). Tuo sama qi on olemassa myös kaikkialla ympäristössämme: kasveilla ja eläimillä on oma qi, syömällämme ruualla on oma qi jne. Meidän kehossamme kiertävä qi on alati muuttuvaa ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristössä olevan qin kanssa. Emme siis voi välttyä ulkopuolisen qin vaikutukselta, vaan elämä on jatkuvaa muutosta, jatkuvaa tasapainon hakemista elämänenergian keikahdellessa suuntaan tai toiseen.
Koska elämänenergia on olemassa myös kaikkialla ulkopuolellamme, energiahoidossa sitä on mahdollista ikään kuin koota ja kanavoida. Hoitaja muodostaa siis yhteyden maailmankaikkeuden alkulähteestä muodostuneeseen, kaikkialla läsnä olevaan energiaan, ja ohjaa tuon energian hoidettavaan. Tuo energia värähtelee sen verran korkealla taajuudella, ettei sitä yleensä voi nähdä paljain silmin, mutta sen voi tuntea kehossa. Se synnyttää kehossa tuntemuksia, jotka aistitaan esimerkiksi lämpönä, viileytenä, paineen tuntuna tai silmien ollessa suljettuina ”mielen valkokankaalla” näkyvinä väreinä tai muotoina.
ONKO ENERGIA VARMASTI HYVÄÄ?
Minulta on kysytty, onko energiahoidossa käytettävä energia varmasti hyvää, onko se peräisin hyvästä lähteestä. Asiasta käydään toisinaan kiivastakin keskustelua. Minusta kysymys on vähän hassu, sillä se on sama kuin kysyisi, onko ihmisessä kiertävä veri hyvää vai pahaa. Ei se ole hyvää eikä pahaa, se on vain välttämätön elämän edellytys.
Minulle energia ei siis ole hyvää eikä pahaa, se on vain energiaa. Kuten edellä olen selittänyt, energiaa on kaikkialla, ja se vain on. Se on peräisin sieltä, mistä elämä itsessään on peräisin – auringosta, alkulähteestä tai mistä itse kukin haluaa nähdä elämän ja maailmankaikkeuden saaneen alkunsa.
Energiahoitoihin liitetään toisinaan hyvän ja pahan asetelma, mikä on minusta tarpeetonta. Se juontanee juurensa uskontoihin, kristinuskon oppeihin hyvästä ja pahasta, uskontojen piirissä harjoitettavaan pahojen henkien karkottamiseen, noituuteen… – asioihin, jotka herättävät ihmisissä pelkoa. Maailmankaikkeuden alkulähde, josta energian väitetään olevan lähtöisin, on myös mahdollista personoida Jumalaksi, kaiken Luojaksi. Ja se, jos mikä, on omiaan herättämään kiistoja.
Minä en lähde ollenkaan tuolle linjalle. Minulle energia on peräisin sieltä jostakin, mistä maailmankaikkeus on peräisin, eikä energiahoito ilmennä missään nimessä minkäänlaista hyvän ja pahan taistelua. En välitä hoidoissani kenellekään hyvää enkä pahaa energiaa, välitän vain ja ainoastaan energiaa, jolla puhdistellaan ja availlaan energiakierron tukoksia ja pyritään saattamaan energiakiertoa tasapainoon.